12.10.2014

Puhelinjohtoponnari






Pidän arkena pääsääntöisesti hiukset kiinni ihan käytännön syistä. Kahden lapsen kanssa touhutessa hiukset ovat väistämättä tiellä, jos ne ovat auki. Pienempi tyttäreni tykkää sitä paitsi kovasti hiusteni repimisestä ja maistelusta, joten ihan siitäkin syystä laitan hiukset kiinni. 

Ponihäntä kuuluu suosikkeihini, se on nopea laittaa pysyy nykyään koko päivän hyvänä näiden "puhelinjonto"-hiuslenkkien avulla. Ennen käytin ihan tavallisia lenksuja, mutta ponnaria sai olla korjaamassa monta kertaa päivän mittaan. Toki sen sai jotenkin pysymään suihkuttamalla hiuksiin ensin hiuspuuteria ja lakkaa, mutta näiden aineiden päivittäinen käyttö tuntuu turhalta näin kotona ollessa. Vannon nykyään näiden puhelinjohtojen nimeen! Ponihäntä pysyy tiukasti koko päivän ajan ja lisäksi nämä lenksut tekevät ponnarista ihanan tuuhean ja runsaan. Puhelinjohtoponnari on myös ainoa joka itselläni kestää urheillessa, oli sitten kyseessä salitreeni, tanssitunti tai juoksulenkki. Vapauttavaa kun ei koko aikaa tarvitse olla kiristelemässä lenkkiä ja nostamassa ponnaria. 

Puhelinjohtolenksujen ulkonäöstä ollaan montaa mieltä. Itse en oikein pidä näiden ulkonäöstä, huomaamattomampi tavallinen siro lenkki on mielestäni nätimpi. Käytännöllisyys vie kuitenkin  voiton, joten nämä ovat tulleet kampauspöydälleni jäädäkseen. Ja saahan näitäkin peitettyä kampauksessa! Kunhan lenkin saa aseteltua hyvin, voi sen ympärille kietaista omaa hiusta, ihan kuten tavallisenkin lenkin ympärille. Lisäksi voi hyödyntää esimerkiksi satiininauhaa tai muuta vastaavaa, jonka voi kietaista lenkin ympärille ja sitoa vaikka rusetiksi.

Kiitos Taru kuvista!


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti