9.11.2014

Ruskea liivi

En tiedä johtuuko se tästä marraskuun harmaudesta ja pimeydestä (josta kyllä pidän, onhan tämä tunnelmallista aikaa!), mutta huomaan etsiväni vaatekaapistani mustan lisäksi ruskeaa. Olen jo pidemmän aikaa ollut käyttämättä ruskeita vaatteita, mutta nyt ne tuntuvat taas mukavalta vaihtelulta. Ja sopivathan ne erittäin hyvin tähän vuodenaikaan. 

Sunnuntaina suuntasimme koko perheen voimin asioille ja valitsin päälleni tämän ruskean liivin, jonka olen aikoinaan hankkinut Gina Tricot:n alennusmyynneistä, muistaakseni ihan muutamalla eurolla.  Liivi on malliltaan varsin runsas ja liehuva, joten kietaisin sen päälle vyön vyötäröä korostamaan. Iso laukku pitkällä olkahihnalla on ehdoton asuste, kun kuopus on mukana. Sinne saa hyvin pakattua vaipat, sun muut tilpehöörit, sekä tietysti Muumirusinat hätätilanteen varalle. 




Liivi - Gina Tricot
Paita - H&M
Farkut - Zara
Kengät - Unisa
Laukku - Mulberry
Vyö - Pieces

Asukuvat nappasimme pikaisesti parissa minuutissa, kun lapset oli jo sidottu vöihin kiinni autoon.  Autosta kurkki kaksi pientä tonttua silmät pyöreinä, että mitä ihmettä ne vanhemmat siellä parkkipaikalla puuhaa. Kiire näkyy valitettavasti kuvien laadussa. Ja lisäksi huomasin kuvia käsitellessäni, että takistani oli tarttunut edellisen päivän neuleesta karvoja paitani hihoihin. Ah, ruuhkavuodet... 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva liivi. Mulla on vähän samanlainen, mutta musta! Tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs rouva, ja mikä leukalinja hänellä onkaan, vau! <3 Ihanat noi kengät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tykkään kans itse näistä kengistä tosi paljon. Ja ne on super-mukavat jalassa!

      Poista
  3. Kaunis kokonaisuus, ihan mun mieleen tämä kyllä, koko kokonaisuus kelpaisi tuollaisenaan omaankin kappiin tai vaikka saman tien ylle.

    Rentoa isänpäivä sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät! Tää on kyllä ihan hauska kokonaisuus ja sopii hyvin toimistollekin, jos ei ole jakku-pakko :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Aivan ihana asu kerrassaan! Ja niin kaunis nainen ♥

    VastaaPoista