23.12.2014

Rauhallista joulua









Kohta on aika hiljentyä joulunviettoon. Viime päivät ovat olleet kiireisiä, sillä tuleva matkamme on vaatinut jos jonkinmoista viimehetken järjestelyä ja valmistelua. Nyt on kaikki onneksi hoidettu ja voimme rauhassa juhlia joulua ja suunnata sitten hyvillä mielin lomamatkalle. Lähdemme lauantaina aamulennolla kohti Lontoota ja siellä vaihdamme Miamiin vievään koneeseen. Vietämme kolme viikkoa Floridassa ja Karibialla, joten saamme toivottavasti tankattua D-vitamiinia auringosta purkkivitamiinien sijaan.



Tarkoituksena on päivittää blogia reissun päällä, jos vaan siihen löytyy aikaa (ja nettiyhteyksiä!), mutta ensisijaisesti keskityn lomailemaan perheen kanssa. Palaan blogilinjoille viimeistään tammikuun lopussa,  reissusta palattuamme. Jotain pientä päivitystä tulen varmasti lisäämään Instagramiin, joten täältä voitte käydä kurkkaamassa reissukuulumisia. 



Oikein ihanaa joulua ja riemukasta vuodenvaihdetta!


-Stella-

19.12.2014

Piparimuumit

Ostin viitisen vuotta sitten muumitalon piparkakkumuotit ja olenkin leiponut sellaisen joka joulu. Aikaisemmin tein piparkakkutalon kaupasta ostamillani valmiilla piparitalon osilla, mutta nyt kun meillä on omia lapsia, on muumitalo hauska sekä omasta että lasten mielestä. Esikoiseni on kova leipomaan ja piparitalon tekemistä odotetaan jo hyvissä ajoin ennen joulua. 



Muumitalo on pyöreän muodon takia vähän haasteellisempi tehdä, kuin perinteinen piparitalo. Talon osien kanssa saa olla tarkkana ja ne pitää muotoilla vielä pellille noston jälkeen huolellisesti, etteivät palat paistu vinoon. Ikkunalasit viimeistelevät talon kivasti ja ne on helppo tehdä liivatelehdistä. Tämä täytyy kuitenkin tehdä ennen kun seinät liimataan yhteen, sillä jälkikäteen ikkunalaseja on aika mahdoton saada paikalleen. Osat liimaan kasaan pannulla sulatetulla sokerilla, näin talosta tulee tukeva. Kuuman sokerin kanssa saa kuitenkin olla tarkkana, sillä se polttaa herkästi isonkin palovamman, jos sitä joutuu iholle. Liimailut teen tästä syystä aina ilman lapsia. Koristelussa he saavat taas olla apuna. 






Piparitalo on kyllä taas tänä vuonna tuonut meille kovasti iloa. Lapset ihastelevat sitä joka aamu ja itse nautin siitä tulevasta tuoksusta. 

Kuuluuko piparitalon tekeminen teidän jouluperinteisiin?


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa

16.12.2014

Joulukukat




Lapset olivat eilen koko päivän isovanhemmillaan hoidossa ja minä tein sillä aikaa kotona suursiivouksen. Koko päivä siinä melkein menikin. Toki olisin voinut käyttää tämän harvinaislaatuisen vapaapäivän mukavempiin juttuihin, mutta toisaalta siivousurakan päätteeksi olo oli mitä parhain. Siivoaminen on erinomaista hyötyliikuntaa ja palkinto, eli puhdas ja raikas koti, takaa aina hyvän mielen. Ja se ihana tunne, kun on saanut koko kodin jynssättyä puhtaaksi! Edellisestä suursiivouksesta oli jo hetki aikaa, joten imuroitavaa, puhdistettavaa  ja pestävää riitti. Samalla sain itselleni mielenrauhan, sillä nyt on joulusiivous tehty. Kaappeja en sentään ruvennut pesemään, sillä eihän ne tontut sinne kurki (toivottavasti). 



Puhdas koti vaatii mielestäni aina kukkia, etenkin isomman siivousurakan jälkeen. Kun olimme sopineet isovanhempien kanssa hoitopäivästä ja olin päättänyt käyttää päivän siivoamiseen, kävin etukäteen ostamassa kukat odottamaan esillelaittoa. Tällä kertaa jätin leikkokukat ostamatta ja nappasin mukaan kolme hyasinttia, jotka toimivat meillä samalla sitten joulukukkina. Eilen illalla sommittelin ostamani hyasintit nätiksi yksinkertaiseksi asetelmaksi sinkkiseen ruukkuun.  Ne eivät mielestäni vaadi sen kummempia koristeita ja härpäkkeitä, ne ovat kauniita ihan sellaisenaan. Hyasinteissä on ihana tuoksu, ne tuoksuvat jotenkin perinteiselle, ihan joululle. 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa



14.12.2014

Vedenvihreää

Käydessäni tällä viikolla jouluostoksilla, löysin itselleni tämän neuleen alennusrekistä. Yleensä suosin neutraaleja värejä, mutta jokin tässä vedenvihreässä värissä vetosi minuun. Nappasin neuleen kassan kautta mukaan, enkä katunut ostosta. Pakko myöntää, että on mukavaa vaihtelua pukeutua välillä johonkin raikkaaseen väriin. Yhdistin neuleen mustiin farkkuihin ja saappaisiin, jotta kokonaisuus olisi itselleni tarpeeksi rauhallinen. Nappasin kuitenkin mukaan konjakinsävyisen laukun, vaikka musta laukku olisi normaalisti ollut ehdoton valintani värillisen neuleen kanssa. Ehkäpä olen pikkuhiljaa oppimassa pois vanhoista kaavoistani (lue: väripelostani) ja tuomassa lisää väriä vaatekaappiini.




Olen jo aikaisemmin maininnut, että olen nykyään huono tekemään heräteostoksia ja harkitsen kaikki ostokseni tarkkaan. Tätäkin ostosta pohdin liikkeessä jonkin aikaa, vaikka kyseessä oli alennustuote ja hintaa neuleelle jäi alennuksen jälkeen vaivaiset kaksitoista euroa. Tällainen harkitseminen tuntuu ehkä osalle jopa vähän liioittelulta, etenkin kun hintakaan ei päätä huimaa. Selitys löytyy kuitenkin siitä, että olen muutama vuosi sitten onnistunut karsimaan vaatekaappini sellaiseksi, ettei siellä ole mitään turhia vaatteita pyörimässä ja olen luvannut itselleni, että pidän tilanteen jatkossakin samanlaisena. Haluan olla varma, etten osta vaatetta kaapin pohjalle lojumaan. Ennen vaatekaappini tursui vaatteita ja käyttämättä jääneitä heräteostoksia. Siitä sekamelskasta oli vaikea löytää asukokonaisuuksia ja minulla oli jotenkin aina sellainen olo, ettei ollut mitään päällepantavaa. Nykyään tiedän tasan tarkkaan mitä kaikkea kaappini pitää sisällään ja pystyn parilla silmäyksellä valitsemaan asuni.


Neule - H&M
Kaulakoru - Cubus
Farkut - H&M
Laukku - Mulberry
Kengät - Vagabond 

Pyörittelin tätä neuletta käsissäni jonkin aikaa, mutta tarkistettuani materiaalin, nappasin sen mukaan kassalle. Neule on sekoitus puuvillaa, modaalia ja pellavaa, hinta-laatusuhde oli siis tässä vaatteessa enemmän kuin kohdillaan. Materiaali tuntuu erittän miellyttävältä päällä ja neule onkin jo ollut kovassa käytössä. Huomasin myös viihtyväni tässä värissä pienen vierastamisen jälkeen.


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa

13.12.2014

Passion

Nuden värinen lakka on mainio valinta niinä päivinä, kun haluaa huolitellun näköiset kynnet, mutta ei tee mieli lakata kynsiä värillisellä lakalla. Nude on myös oiva valinta silloin kun tietää, ettei ehdi huoltamaan kynsiä hetkeen. Lakka kuluu mukavan huomaamattomasti pois. 



Täydellisen nuden sävyisen lakan löysin O.P.I:ltä, sävy on nimeltään Passion. Ainoa moitteen paikka tässä kyseisessä lakassa on se, että mikäli alle ei laita aluslakkaa, tämä sävy jostain syystä kellastuttaa kynnet todella herkästi. Tätä ominaisuutta en ole huomannut muiden merkin lakkojen kanssa. Toki muut värilliset lakat yleensä poistan heti, kun väri alkaa lohkeilemaan, joten syy voi hyvin olla siinä, että tätä lakkaa pidän kynsilläni yleensä pidempään. Mutta onneksi ongelmaa ei ilmene, jos lakkaa tunnollisesti aluslakan alle. 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

9.12.2014

Taistelu flunssaa vastaan

Täällä on käynnissä taistelu flunssaa vastaan. Minulla oli viime viikolla todella väsynyt ja vetämätön olo, olisi pitänyt arvata että flunssa teki tuloaan. Koitan parhaillaan lääkitä itseäni ylimääräisillä vitamiiniannoksilla ja kuumalla inkivääri-sitruunateellä, jotta paraneminen nopeutuisi. 


Inkivääritee on helppo tehdä ja tekee hyvää kipeälle kurkulle ja tukkoiselle nenälle. Paras flunssajuoma! Kuorin ja paloittelen noin peukalon kokoisen palan inkivääriä ja laitan palat puoleen litraan vettä kiehumaan vartiksi. Siivilöin juoman mukiin ja puristan sekaan puolikkaan sitruunan mehun. Flunssan jyllätessä sekoitan teehen vähän hunajaa, mutta juoma maistuu hyvälle myös sellaisenaan. 



Vitamiineja syön säännöllisesti päivittäin, mutta nyt flunssan aikana olen lisännyt D-vitamiinin ja C-vitamiinin määrää. Eiköhän näillä konsteilla tämä lentsu ala kohta olla voitettu!


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

7.12.2014

Harmaa palmikko

Talvella neule ja farkut ovat mielestäni sitä parasta arkipukeutumista. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut vaatekaapissani palmikkoneuleen mentävä aukko. Viime viikolla löysin mieluisan yksilön Lindexin Holly White -mallistosta. En itse asiassa ollut lainkaan neuleostoksilla, vaan tarkoituksena oli löytää salonkikelpoiset verkkarit (jos nyt niin voi collegehousuista sanoa) vuodenvaihteen reissuamme varten. Normaalisti tykkään panostaa lomapukeutumiseen myös matkapäivänä, mutta tällä kertaa mukavuus tulee ehdottomasti viemään voiton. Matkamme kestää melkein vuorokauden ja kuopus matkustaa sylipaikalla, joten vedän ehdottomasti mukavat verskat jalkaan, kun lähdemme lentoon. Onneksi löysin oikein siistit collegehousut, nekin Holly White -mallistosta.






Neule - Lindex
Farkut - Zara
Saappaat - Vagabond
Kaulakoru - Tiffany & Co.

Tässä neuleessa minua viehättää sen rento malli, harmaa väri sekä palmikkokuviointi. Päälle mukavat farkut ja jalkaan lämpimät saappaat, voiko tämän mukavampaa vapaa-ajan asua ollakaan?


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

5.12.2014

Kodin yksityiskohtia - lastenhuoneen taulut

Kävimme viime viikonloppuna Arabiassa TOKYO ry:n joulumyyjäisissä. Kyseessä on siis entisen Taikin, nykyisen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden myyjäiset. Meillä oli tarkoitus käydä nauttimassa tunnelmasta, juoda vähän glögiä ja tehdä kivoja löytöjä kotiin. Myyjäisissä oli tarjolla vaikka mitä hauskoja juttuja, muun muassa erilaista grafiikkaa, taidetta ja koruja. 



Bongasin yhdestä pöydästä söpöjä postikortteja, joista päätin tehdä pienet taulut lastenhuoneeseen.  Valitsimme kortit yhdessä vanhemman tyttäreni kanssa ja kävimme hänen kanssa vielä Ikeassa hakemassa korteille kehykset. Tauluista tuli huoneen tunnelmaan sopiva pieni kollaasi seinälle.  Huone onkin pitkään kaivannut tauluja seinälle, sillä sen sisustaminen on hieman jäänyt kesken. 


Meillä molemmat tytöt nukkuvat tässä samassa huoneessa ja heillä on erikseen huone leikkejä varten.  Leikkihuone on, kuten arvatakin saattaa, täynnä leluja ja muuta leikkitavaraa. Sillä ei tällä hetkellä ole tarvetta sisustustavaroille, sillä huoneessa tulee muutenkin aikamoinen tavaraähky. Tämä toinen lastenhuone on jäänyt vähän kolkoksi, joten se sisustaminen on minulla nyt työn alla. Myyjäisistä ostimme korttien lisäksi myös kaksi isompaa uniikkijulistetta, jotka myös ripustan lastenhuoneen seinälle, kunhan löydän niille sopivat kehykset. Suunnitelmissa on myös hankkia lapsille huoneeseen jonkinlainen teltta tai tiipii. Aikomuksena oli ostaa heille joululahjaksi Granitin tiipii, mutta sitä ei harmikseni ole tällä hetkellä saatavilla. Ne taitavat olla kovin suosittuja. Katsotaan, jos ehtisin suunnitella jonkin muunlaisen maja-ratkaisun. 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

3.12.2014

Banskuletut

Niitä syödään meilläkin! Nimittäin banaanilettuja.



Törmäsin banaanilettuihin ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten ja siitä asti niitä onkin näkynyt ahkerasti blogimaailmassa. Meillä paistellaan näitä terveellisiä ja erittäin herkullisia lettuja aamupalaksi joka viikonloppu. Koko perhe tykkää näistä kovasti ja teen aina tuplataikinan, sillä lapsetkin ahmivat näitä mielellään aamupuuron sijaan. 



Tein letut pitkään perinteisen ohjeen mukaan, joka sisältää yhden banaanin ja kaksi kananmunaa. Nykyään lisään taikinaan vähän kaurahiutaleita ja kookoshiutaleita, koska se tekee mielestäni koostumuksesta paremman. Tässä käyttämäni ohje:  

2 banaania
2 kokonaista kananmunaa
4 valkuaista
1/2 dl kaurahiutaleita
(käytän itse Provenan gluteenittomia täysjyvähiutaleita)
1/2 dl kookoshiutaleita


Sekoitan kaikki ainekset tasaiseksi ja hieman kuohkeaksi taikinaksi tehosekoittimessa. Paistamiseen käytän kookosöljyä, sillä se tuo lettuihin kivasti lisää kookoksen makua. Paistamiseen käy hyvin myös voi tai esimerkiksi rypsiöljy. Paistan pannulla neljä lettua samaan aikaan, eli teen siis taikinasta pieniä lettuja, noin 10cm halkaisijaltaan. Tällöin letut pysyvät parhaiten kasassa ja ovat helposti käännettävissä. Tästä taikinamäärästä riittää meillä aamupalaksi neljälle hengelle. Nämä ovat ihanaa herkkua ihan sellaisenaankin, mutta itse ripottelen päälle jäisiä mustikoita, nam! Terveellistä ja hyvää. 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla ja Bloglovin´ssa.

1.12.2014

Viikonloppuasu

Nämä kuvat napattiin viime viikonloppuna, kun maisema oli hetken ihanan valkoinen. Toivottavasti saadaan kohta lisää lunta. Huomasin asun tietoja kirjatessani, että päällä on sattumalta (saappaita lukuunottamatta) ulkomailta tuotuja hankintoja. Musta paita on Tukholmasta, laukku Lontoosta ja farkut sekä kaulakoru New Yorkista. Mukavia muistoja!


Paita - Zara
Farkut - J Brand
Laukku - Mulberry
Saappaat - Secondhand (äidin kenkäkaapista napatut)
Kello - Michael Kors
Kaulakoru - Tiffany & Co.



-Stella-