19.12.2014

Piparimuumit

Ostin viitisen vuotta sitten muumitalon piparkakkumuotit ja olenkin leiponut sellaisen joka joulu. Aikaisemmin tein piparkakkutalon kaupasta ostamillani valmiilla piparitalon osilla, mutta nyt kun meillä on omia lapsia, on muumitalo hauska sekä omasta että lasten mielestä. Esikoiseni on kova leipomaan ja piparitalon tekemistä odotetaan jo hyvissä ajoin ennen joulua. 



Muumitalo on pyöreän muodon takia vähän haasteellisempi tehdä, kuin perinteinen piparitalo. Talon osien kanssa saa olla tarkkana ja ne pitää muotoilla vielä pellille noston jälkeen huolellisesti, etteivät palat paistu vinoon. Ikkunalasit viimeistelevät talon kivasti ja ne on helppo tehdä liivatelehdistä. Tämä täytyy kuitenkin tehdä ennen kun seinät liimataan yhteen, sillä jälkikäteen ikkunalaseja on aika mahdoton saada paikalleen. Osat liimaan kasaan pannulla sulatetulla sokerilla, näin talosta tulee tukeva. Kuuman sokerin kanssa saa kuitenkin olla tarkkana, sillä se polttaa herkästi isonkin palovamman, jos sitä joutuu iholle. Liimailut teen tästä syystä aina ilman lapsia. Koristelussa he saavat taas olla apuna. 






Piparitalo on kyllä taas tänä vuonna tuonut meille kovasti iloa. Lapset ihastelevat sitä joka aamu ja itse nautin siitä tulevasta tuoksusta. 

Kuuluuko piparitalon tekeminen teidän jouluperinteisiin?


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa

2 kommenttia:

  1. Oi kun kaunis! Minä olen missannut suurimman osan joulun perinteistä tänä vuonna kiireisen joulukuun takia vaan päätin, että ei ressiä. Piparit tulevat kaupasta, torut valmiista taikinasta ja jouluruuat myös kaupasta. Jouluna sitten ollaan ja hiljennytään ystävien kanssa. En edes kortteja lopulta laittanut, kerrankin näin. Vaan kaunishan tuo on, jos ensi jouluna on enemmän aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressiä ei joulusta missään nimessä pidä ottaa! :) Tekee sen minkä ehtii/haluaa ja muut saa tosiaan onneksi ostettua kaupasta valmiina. Meillä pidetään joulu nyyttäri-hengessä, enkä oikeastaan itse tee muuta kuin lohen graavauksen ja jälkiruoan. Isovanhemmat hoitavat kokkailut ja kokoonnumme sitten meille ruokailemaan. Sopii mulle, kun nämä pienet apulaiset on täällä kuitenkin kaitsettavana ;)

      Poista