3.2.2015

Hiusten syväpuhdistus - suosikkituote


Olen ottanut hiusten pesun syväpuhdistavalla shampoolla osaksi hiustenhoitorutiiniani jo kauan aikaa sitten. Hiukset keräävät epäpuhtauksia sekä jäämiä muotoilutuotteista, joten ne on tärkeä pestä syväpuhdistavalla shampoolla säännöllisesti. Hiusten normaaliin pesuun käytän edelleen Redkenin All Soft -sarjan tuotteita (lue lisää täältä). Nämä tavalliset hoitavat shampoot ovat kuitenkin niin hellävaraisia hiuksille, etteivät ne mitenkään irroita hiuksista kaikkea töhkää. Epäpuhtauksia kertyy ajan kanssa ja hiukset samenevat. 

Tällä hetkellä, ollessani vielä hoitovapaalla, en käsittele hiuksiani kovin usein, mutta siitä huolimatta hiuslakka ja hiuspuuteri ovat lähes päivittäisessä käytössä ihan perus ponnaria laittaessani. Tästä syystä syväpuhdistan hiukseni edelleen säännöllisesti, noin kahden viikon välein. Syväpuhdistus kirkastaa sameat hiukset ja antaa kiiiltoa. Eron huomaa selvästi etenkin silloin, jos edellisestä syväpuhdistuksesta on kulunut normaalia pidempi väli. Hiukset myös tuntuvat kevyemmiltä syväpuhdistuksen jälkeen ja niiden muotoilu on helpompaa. 



Edellisen syväpuhdistavan shampoon loppuessa, päätin kokeilla jotain muuta tuotetta. Edellinen shampooni oli tehokas, mutta sen jälkeen hiukset tuntuivat pörröiseltä harakanpesältä, jonka sai siloitettua ainoastaan lotraamalla siihen reilu määrä hiusnaamiota ja tuplaamalla naamion suositeltu vaikutusaika. Toki syväpuhdistavilla shampoilla on tämä efekti ja hiukset vaativatkin kunnolla hoitoainetta syväpuhdistuksen jälkeen. Päätin kuitenkin kokeilla vähän hellempää versiota, jonka löysin iHerbistä, tehdessäni siellä muita ostoksia. Muistin, että Taru on kehunut Giovannin tuotteita, etenkin Smooth as Silk -hoitoainetta (lue Tarun arvosteluita mm. täältä ja täältä), joten päätin kokeilla kyseisen tuotemerkin syväpuhdistavaa shampoota. Samalla klikkasin ostoskoriin edellä mainitun hoitoaineen (joka todella on kehujen arvoinen). 



Giovannin Golden Wheat Deep Cleanse Shampoo on ehdottomasti (tähän asti kokeilemistani tuotteista) paras syväpuhdistaja minun hiuksilleni. En joudu syväpuhdistuksen jälkeen enää taistelemaan tukan siloituksen kanssa, mutta silti hiukset tuntuvat ihanan puhtailta ja kevyiltä. Saan siis mielestäni saman lopputuloksen tämän hellemmän syväpuhdistajan avulla. Lisäksi peukkuja saa luonnollisesti myös se, ettei Giovannin tuotteet sisällä parabeeneja, eikä niiden testaukseen ole käytetty eläinkokeita. Tuotteiden hintakaan ei päätä huimaa, esimerkiksi nämä purnukat kustantavat noin viisi euroa kappale. Tämä syväpuhdistaja jää ehdottomasti minun purnukka-kaappiini!


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa

1 kommentti:

  1. Toi hoitsika on kyllä tosi hyvää tavaraa! Edelleen on käytössä muiden ohella. :) Mä hoidan syväputsauksen hopeashampoolla, koska sitä on pakko lätkiä päähän joka tapauksessa, kun muuten letti on parissa viikossa jo ihan kusenpolttama... :D

    VastaaPoista